*

Timo Lampinen Pitkien kehityskulkujen valoa

Harhaanjohtava perinnepuhe edistää eriarvoisuutta

 

Europarlamentaarikko Heidi Hautala arvioi (HS 4.3.2017), että naisten asemaa ollaan heikentämässä vetoamalla “perinteisiin arvoihin”.  Arvio pitänee paikkansa, mutta ehkä tärkeämpi havainto on, että perustelu perinteellä on usein harhaista.

Perinteisiin arvoihin vetoavat henkilöt ja monet muutkin luulevat, että äitien enemmistön pidättäytyminen elannon hankintaan osallistumisesta muiden aikuisten rinnalla sekä äidin yksinäinen omistautuminen hoivatöille on perinteellistä.

Nämä luulot ovat yleisiä ja jopa vallitsevia, mutta virheellisiä. Äitien osallistumattomuus elannon hankintaan oli ennen teollistumista mahdollista ja yleistä vain vähäisen yläluokan parissa. Tapa yleistyi vasta kun teollistumisen kaupunkeihin synnyttämä suhteellisen vauras työläisluokka halusi ja joutui omaksumaan sen.

Hoivatyöt, imeväisen hoidossa avustamista myöten, puolestaan jakautuivat perinteisesti paljon nykyistä tasaisemmin ja seurallisemmin isommalle ryhmälle. Toki nykyajan näkökulmasta epäreilusti lähinnä vain naisväelle.

Järkiperäisen keskustelun ja kehittämisen vuoksi on hyvin tärkeää, että poliitikot ja toimittajat sekä erilaiset asiantuntijat ja tutkijat käyttävät täsmällisesti tosiasioita vastaavia ilmauksia virheellisten ja harhaanjohtavien ilmausten sijasta. Näin on vaikka oikeiden ilmausten käyttäminen on usein kankeaa virheellisten ilmausten vakiintuneisuuden vuoksi.

Esimerkiksi ilmaus “perinteellinen perhemalli”, on harhaanjohtava, jos sillä tarkoitetaan nykyajan ydinperhettä tai perhettä, jonka äiti ei osallistu elannon hankintaan muiden aikuisten rinnalla. Virheellistä ilmausta käyttävät havaintojeni mukaan usein esimerkiksi perhetutkijat.

Kenenkään ei ole syytä tuntea itseään nolatuksi, jos on hairahtunut käyttämään tai myötäilemään harhaanjohtavia ilmauksia, sillä hyvinvointiyhteiskunnat ovat rakentuneet äidin roolin harhaisen ymmärtämisen varaan. Talouskasvu edellytti pienempää ja siten joustavampaa arkiyhteisön kokoa, jonka esimerkiksi ehkäisyn, mukavuuksien ja logistiikan kehittyminen teki mahdolliseksi. Seurauksena oli eräänlainen ahdas kotitaloustyhjiö, johon tarvittiin ja riitti kuitenkin yksi uskollinen, vähentyneiden hoivarutiinien hoitaja. Tarjolla olleen ehdokkaan omia taipumuksia ja toiveita ei kysytty vaan valinta tatuoitiin nousevan nationalismin narkoottisessa unessa uhrin otsaan: Syntymässä saatu “äidin kutsumus” toimia päätoimisena “kodin jumalattarena”.

Uhrin kohtalo laillistettiin perättömällä "perinteellä".  Esimerkiksi jo tai vielä 1920-luvulla niin professorit kuin äideille kodin ulkopuolisen ansiotyömahdollisuuden haluavat naisasianaiset kuvittelivat menneisyyteen yhteiskunnan, missä äitien enemmistö ei osallistunut elannon hankkimiseen vaikka aikalaisyhteiskunnassakin valtaosa äideistä siihen osallistui, siis maatalouden piirissä.

Tutkijoiden vastuu on isompi kuin muilla. Heidän tulisi hyvin huolellisesti välttää käyttämästä harhaanjohtavia ja siten sukupuolten tasa-arvon heikentämiseen ja eriarvoisuuden lisäämiseen yllyttäviä ilmauksia.

Huolimattomasti sanansa valitsevia tutkijoita uhkaa säätämäni leikkimielinen sanktio. Heitä saa kutsua “koti- ja vanhemmuuskultin pastoreiksi.”

 

**

"Faktantarkastuksen ongelma on, että emme hahmota maailmaa niinkään yksittäisten tosiasioiden kuin tarinoiden avulla. Jos tosiasiat eivät sovi tarinaan, ne unohtuvat nopeasti, kuten kirjan luvussa 3 todettiin. Totuutta kuunnellaan vain, jos se sopii olemassa oleviin ajatuskehyksiin. Siksi faktoilla voi tavoittaa parhaiten sen osan yleisöstä, jonka maailmankuvaan propagandistiset kertomukset vaikuttavat vähiten - ne, jotka eivät ole lyöneet lukkoon näkemyksiään, vaan haluavat pysyä avoimina erilaisille vaihtoehdoille."

(Pörsti Joonas: Propagandan lumo. Sata vuotta mielten hallintaa. Kustannusosakeyhtiö Teos 2017, s 361.)

- Pörstin kirjan sitaatti on lisätty kirjoituksen perään 21.4.2017 ja sen tarkoituksena on saada muutama tämän lukija lisää ymmärtämään, että me olemme yhteiskuntamme hahmottamisessa tosiasiatietoa poikkeuksellisen tehokkaasti torjuvan propagandistisen kertomuksen vankeja. Eikä kyse ole vain merkityksettömästä lauseiden muotoilusta. Yhteiskuntaa voidaan kehittää tehokkaasti ja haluttuun suuntaan vain jos analyysit ja siten myös niistä johdetut toimenpiteet perustuvat faktoihin, ei epätosiin tarinoihin.

-Jos Pörstin kirjan lukeminen tuntuu liian työläältä, niin suosittelen vaihtoehtoisesti lukaisemaan tiedetoimittaja Johanna Junttilan kirjoituksen (HS 24.4.2017), jonka otsikko on "Miksi fakta ei kelpaa? Kun tieto horjuttaa omaa maailmankuvaa, on helpompi päätellä se humpuukiksi kuin muuttaa uskomuksiaan." (tämä kappale on lisätty 24.4.2017)

-Painavia perusteita täsmälliselle kielenkäytölle esitti myös toimittaja Jussi Niemeläinen tässä kirjoituksessaan 13.6.2017/HS.

-Hyödylliseksi kokemani vuorovaikutus yksinäisyystutkijoiden ja muiden tuohon aiheeseen liittyvien asiantuntijoiden kanssa on saanut minut uumoilemaan että yksi syy ihmis- ja yhteiskuntatieteiden hampaattomuuteen ongelmien tehokkaassa ratkaisemisessa on siinä, että analyysin teko on näissä tieteissä selvästi vaikeampaa kuin monissa luonnontieteissä. Niissä on lähtökohtaisesti vain teoria ja empiirinen kokeilu. Ihmis- ja yhteiskuntetieteiden alalla on laajempi skaala teoriaa ja empiriaa eli usein toisiinsa kytkeytyneinä kahta lajia olevia ongelmia, joilla voi olla hyvin erilaiset syyt ja ratkaisut. Eli syvä "juuriongelma" joka tuottaa pääosan ongelmasta (esim. vastavuoroisen lähiyhteistyön ja siihen liittyvän vuorovaikutuksen romahdus sekä eriarvoisuus  - jälkimmäinen tosin on ilmiö jota juuri mm. lähiyhteistyötä parantamalla voitaneen vähentää). Tämän lisäksi on välitön ja jo selvästi näkyvä ja välittömästi vain pienempää ryhmää koskeva ongelma-alue, jonka lieventäminen on tietenkin tärkeää, mutta joka vaatii usein aivan toisenlaisia menetelmiä kuin "juuriongelman" hoitaminen (syrjäytyminen, yksinäisyys, köyhyys, heikko terveys tmv).  Ja nuo tehokkaatkaan ja tarpeelliset lievennyskeinot eivät poista itse "juuriongelmaa". Vaikutelmaksi tullut että monet yhteiskuntatieteiljät eivät tätä tärkeää eroa vielä ymmärrä tai kuvittelevat että oireita lieventävä toiminta auttaa myös "juuriongelmaan". (Tämä kappale on lisätty 29.5.2017.)

-Edellistä kommenttia on hyvä täydentää vielä linkillä Osmo Soininvaaran kirjoitukseen "Taloustutkijat jyräävät yhteiskuntatieteilijät..", joka antaa viitteen siitä, että taloustieteen kvantitatiivisten menetelmien avulla voisi kenties löytyä tapoja lähestyä lähiyhteistyön isoa heikkenemista tavalla, joka edistäisi aihealueen kunnollista tutkimista ja ratkaisujen kehittämistä. (Tämä kappale lisätty 23.8.2017.)

-Suosittelen lukemaan myös tämän aikaisemman kirjoitukseni, joka avaa sitä melko isoa kehittämispotentiaalia, joka on tarjolla tosiasiapohjaisen analyysin tuella.

-Aloin kesäkuussa 2017 kerätä listaa julkisuudessa havaitsemastani koti- ja vanhemmuuskultin epätieteellisestä myötäilystä. Listaan pääset tästä

***

Tästä pääsee kaikkien kirjoitelmieni luetteloon.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat