"Suomalaisten todellinen perusturva ovat toiset ihmiset"

Kirjoitus on kirjallinen versio esitelmästäni Suomalaisten yksinäisyys -hankkeen työpajassa Kouvolassa 9.5.2017.

 

 

En ole tutkija tai yleishyödyllisen järjestön palveluksessa oleva asiantuntija kuten teistä useimmat. Arvioin yksinäisyyttä yhteistyön ja työnjaon käytännön kehittäjän näkökulmasta.

 

Pidän tutkimustietoa välttämättömänä kehittämisen työkaluna, mutta se on silti vain keino esim. riittävän vankan analyysin tekemiseksi. Tavoitteeni on olennaisesti ja pysyvästi aikaisempaa parempi toiminta, ei analysoinnilla iloittelu, vaikka se olisi kuinka kiinnostavaa.

 

Osuvan analyysin tekemisessä painottuu lähes aina pitkien kehityskulkujen arviointi, arvioni mukaan yleensä pitempien kuin yhteiskuntatieteissä. Analyysin teossa asianomaisten enemmistön tai heitä edustavien asiantuntijoiden arvioilla ongelmien syistä ei ole painoa, jos ne ovat ristiriidassa esim. pitkien kehityskulkujen osoittaman tosiasiatiedon kanssa. Esimerkkitapauksen kuvaus on täällä.  Esimerkkitapaus osoittaa myös että työnjaon muuttaminen paremmaksi, yleensä yhteistyötä olennaisesti paremmin suosivaksi, on erittäin tehokas keino parantaa toiminnan laatua, osallisten tyytyväisyyttä ja vähentää samalla huomattavasti myös kustannuksia. 

 

Esimerkkitapauksesta käy ilmi että järkiperäiseen yhteistyön ja työnjaon kehittämiseen liittyy tärkeänä osana myös korjaustoimenpiteiden järjestyksen, kohdentamisen ja ajoittamisen huolellinen harkinta sekä mahdollisten välttämättömien ehtojen määrittely. On esim. lähes aina tärkeää kohdentaa kehittäminen aluksi toiminnan tai ajankäytön suurimpaan osuuteen eli noudattaa ns. 20/80 -sääntöä.

 

Tiedeyhteisön analyysi yksinäisyydestä on edennyt ansiokkaasti, lähinnä yhteiskuntatieteilijöiden ansiosta, mutta kuten tämän hankkeen hyvästä tuotoksesta eli Yksinäisten Suomi -kirjasta käy ilmi, selkeään analyysiin ja siitä johdettuun toimintasuunnitelmaan tai -suositukseen ei ole vielä ylletty.  

 

Arvioni mukaan syynä selkeän analyysin puuttumiseen on, että tarpeeksi moni ihminen ei ole vielä ymmärtänyt, että yksinäisyys on pääosin hyvinvoinnin kasvun aiheuttaman lähiyhteistyön rajun heikentymisen seurausta. Perustelun omalle ehdotukselleni olen esittänyt jo aiemmin täällä

 

Jos ehdottamani lähiyhteistyöromahdus-analyysi on olennaisilta osiltaan osuvin, niin siitä seuraa ainakin osin mielenkiintoisia päätelmiä, tässä ilman tärkeysjärjestystä:

 

-yksinäisyys tai ainakin sen juurisyy eli lähiyhteistyön romahdus on (yksinäisyyttä koskevista mielipidetiedusteluista poiketen) väestön valtaenemmistöä koskeva ongelma.

 

-syrjäytyneiden ja yksinäisten määrää saadaan tehokkaasti ja pysyvästi vähennettyä ja asemaan parannettua vahvistamalla ja lisäämällä (perinnettä mukaillen) ensin enemmistön parissa pysyväisluontoista yhteistyötä.

 

-ongelman varsinaisessa ratkaisemisessa avainasemassa eivät ole tutkijat, virkamiehet ja poliitikot vaan hyvin koulutetut naiset, joiden aloitteesta uudet sosiaaliset tavat omaksutaan. Tämä väite perustuu antropologiseen tutkimustietoon.

 

-kolmannen sektorin järjestöjen työllä on korvaamaton merkitys myös jatkossa vaikka se ei voikaan tuoda ratkaisua perustaviin ongelmiin. Niiden työhön tulisi ilmeisesti paljon uusia vapaaehtoisia, jos lähiyhteistyötä enemmistön parissa saadaan muutettua analyysiin viitoittamaan suuntaan. Hyvin järjestetty lähiyhteistyön renessanssi nimittäin lisää siihen osallistuvien vapausasteita ja aktiivisuutta.

 

-ongelman näkeminen työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa on toissijaista, paljon tärkeämpää olisi vapauttaa vanhemmat toimimaan enemmän perinteellisellä tavalla eli vapauttaa 1920-luvun naisasianaisten toivomalla tavalla äidit ja nyt isätkin toimimaan taipumustensa mukaisesti.

 

-familismi (vrt Riitta Jallinoja), koti- ja vanhemmuuskultti (ks Irma Sulkunen), kiintymyssuhdeteoriakultti (ks Katja Yesilova) ja ruuhkavuodet ovat kaikki keskenään pitkälti rinnakkaisia, suurelta tai suurimmalta osin lähiyhteistyön heikentymisen aiheuttamia ilmiöitä. Sarjaan kuulunee myös iso osa ylipainoisuudesta ja koulusurmista. Niukka syntyvyys näyttäisi puolestaan olevan pitkälti ruuhkavuosi-ilmiön seurausta.

 

-aivan alkuvaiheessa virkamiehillä ja politiikoilla, mutta aivan erityisesti tutkijoilla (ja alan muilla asiantuntijoilla) on erittäin suuri merkitys analyysiehdotukseni arvioinnissa, siitä keskustelussa sekä myös sen tukemisessa, jos osuvampaa analyysiä ei keskustelun hersyttämänä löydetä. Ihmiset uskoisivat edelleen auringon kiertävän maata ja lämmön johtuvan kaloriumista sekä tulen flogistonista, jos muutamat tutkijat eivät olisi uskaltaneet luottaa empiriaan tiedeyhteisössäkin vallitsevien uskomusten sijasta. Katso myös tämä kirjoitus.

 

***

Asiasta vakavasti kiinnostuneille lukijoille suosittelen omien linkkikirjoitusteni lisäksi tutustumista kirjaan Yksinäisten Suomi. Toimittanut Juho Saari. Gaudeamus 2016. Kirja kuvaa hyvin ansiokkaasti yksinäisyys-tutkimuksen historiaa ja nykytilaa.  Myös tämän kirjoitukseni otsikko on lainattu siitä, sivulta 11. 

***

Jälkikirjoitus 10.5.2017 tilaisuuden jo viisastuttamana:

Kokonaisuus erinomainen.  Hyvin esille esim. miten ansiokasta työtä järjestöissä tehdään yksinäisyydestä ja tai syrjäytyneisyydestä jo kärsivien auttamiseksi ja tuon toiminnan edelleen kehittämiseksi.

Kirkastui, että jo selkeästi yksinäisyydestä ja tai syrjäytymisestä kärsivien auttaminen sekä pyrkimys yksinäisyyden ja syrjäytymisen vähentämiseen pitkällä tähtäimiellä ovat eri asioita. Ne voivat myös edellyttää aivan erilaisten keinojen käyttämistä.

Niina Junttilan esitys alustavista tutkimustuloksista, jotka viittaavat että alle 10-vuotiaiden lasten omat arviot tilanteestaan ennustavat selkeästi tilannetta kymmenen vuotta myöhemmin, vahvisti käsitystä, että varhaiskasvatusvaihe sekä ala- ja yläkouluvaihe ovat selviä painopistealueita kehittämisessä, jos aikuisen oikeasti halutaan vähentää tehokkaasti yksinäisyyttä ja eriarvoisuutta  koko väestön parissa.

Matti Rimpelä toi elegantisti esille tärkeän ja pohjimmiltaan luonnontieteellisen perusasian. Ihminen tarvitsee/tarvitsisi ympärilleen (yhden tai useamman tai miksei peräkkäisenkin) me-henkisen "brändi-yhteisön", joka tarjoaa tilaisuuden olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja samalla luonnostaan tukee kasvua, kehitystä ja olemista/elämistä. Siis yhteisöjä, joissa jäsenten tehtävänä ei ole vain yrittää selvitä hengissä iltaan saakka.  

Rimpelä puhui kapea-alaisemmasta ajankäytöstä, minä lavennan tätä lähestymistapaa myös ajankäytön valtaosaan eli näen tämän ihmistaipumuksen tukevan esittämääni analyysiä lähiyhteistyön olennaisesta heikentymisestä ja että kansalaisyhteiskunnan puolella elämää pitäisi vahvistaa jollakin sellaisella "brändiyhteisöllä" jota ei nyt edes ole ja jonka rungoksi ei riitä sen paremmin naapurusto kuin ydinperhekään, vaikka toisaalta kyse ei ole tarpeesta hävittää niitä vaan ennemminkin täydentää ja tukea.

Dynaamisesti toimivien "brändiyhteisöalustojen" perustamisessa ja kehittämisessä suosittelen esim. antropologien tutkimuksia, niissä on runsaasti hyviä ja myös varoittavia esimerkkejä. Esimerkkinä tulevat mieleen esim. Ilmari Vesterisen tutkimukset. 

Kahvipöytäkeskustelussa Osmo Kontula toi esiin kiinnostavan paradoksin. Mistä oikein on kyse kun ajankäyttötutkimusten mukaan yksinäisyys on selvästi lisääntynyt ilmeisesti ruuhkavuosi-ikäisilläkin mutta toisaalta väitetään että ruuhkavuodet vaivaavat ja rajoittavat elämää ja ajankäyttöä? Tutkimusta tarvitaan.

Jään toiveikkaana odottamaan, että oma analyysini yksinäisyyden, eriarvoisuuden ja monen muunkin ilmiön ja ongelman juurisyistä kaadetaan painavilla argumenteilla ja korvataan pikaisesti paremmalla. Esimerkiksi sen vuoksi, että jostain muusta analyysistä johdettu järkiperäinen korjausohjelma olisi todennäköisesti paljon helpompi toteuttaa.

***

Tästä pääsee kaikkien kirjoitelmieni luetteloon. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

timotlampinen
Sitoutumaton Rauma

Yhteiskuntatieteisiin erikoistunut luonnontieteilijä, VTK, OTK. Kokemusta hankalien ongelmien ratkaisemisesta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu