Timo Lampinen Pitkien kehityskulkujen valoa

Oliko Miina Sillanpää oikeassa?

 

 

Miina Sillanpään syntymästä on tänään 4.6.2017 jo 151 vuotta, mutta jotkut hänen pyrkimyksensä ovat edelleen ajankohtaisia.

 

Hänen käsityksiinsä liittyvien ristiriitaisten pyrkimysten sekä epätosien tietojen kriittinen arviointi auttaa myös parhaiden kehittämissuuntien ja -keinojen etsimisessä moniin muihin nyky-yhteiskunnan ongelmiin.  

 

Erehtyikö Miina Sillanpää ja hänen kanssaan moni muu 1900-luvun alun yhteiskunnallisesti aktiivinen nainen kun he arvioivat, että kaikki äidit eivät halua omistautua vain kodille? Tuon arvionsa perustalta he vaativat äideille rohkeasti, vastoin vallitsevaa ajattelua, vapautta toimia taipumustensa mukaan.

 

Vielä nyt moni ajattelee, että Sillanpää oli väärässä, sillä jopa ammattitutkijat esittävät vastoin tosiasiatietoa äitien omistautumista kodille “perinteellisenä” tapana, ja  joka halutaan laventaa kaikkia äitejä koskevaksi pyhäksi velvollisuudeksi. Erona Sillanpään aikaan on, että nyt myös kaikkien isien halutaan omistautuvan kodille yhdessä äitien kanssa.

 

On syytä huomata, että aikalaistensa tavoin myös Myös Sillanpää kuvitteli virheellisesti äitien enemmistön omistautumisen kodille olevan perinteellistä. Tuo ilmeisen vilpitön harhauskomus oli lyhyellä tähtäimellä myös monella tavalla hyödyllinen naisten etujen ajamisessa, sillä esimerkiksi kaupunkiin muuttaneelle rahvaan naiselle kotirouvaksi pääsy merkitsi vapautusta maaseutuelämän raskaasta arjesta.

 

Esimerkiksi kaupunkilaisäitien asemaa parannettaessa tai puolustaessa ei ollut viisasta paljastaa, että tuo asema oli jo huimasti parempi kuin maalaisäideillä. Harhauskomukset sekä keskustelu vain melko toissijaisista asioista, kuten naisten oikeudellisesta asemasta, hämärsi mukavasti muitakin kiusallisia tosiasioita eri äitiryhmien välisistä isoista, ilkeistä eroista. Tästä todistaa hyvin vankasti, että porvarillinen naisasialiike uinahti ruususen uneen vuoden 1929 avioliittolain säätämisestä aina siihen saakka kunnes kotiapulaiset katosivat eli 1960-luvulle saakka.

 

Pitkällä tähtäimellä virheelliset äiteihin liittyvät käsitykset sekä huomion keskittäminen toissijaisiin asioihin, ovat aiheuttaneet ja aiheuttavat edelleen paljon haittaa yhteiskunnan järkevälle kehittämiselle sekä myös sukupuolten tasa-arvon tavoittelulle.

 

Miina Sillanpää oli todennäköisesti oikeassa arvioidessaan äideillä olevan erilaisia taipumuksia ja toiveita. Sillanpään tavoite sopii joka tapauksessa paljon paremmin yhteen tosiasia- ja tutkimustietoon tukeutuvan analyysin kanssa kuin koti- ja vanhemmuuskultin tarjoama individualistisempi tavoite, joka edustaa tarkemmin katsoen outoa, monella tapaa vahingollista ja myös lapsille riskipitoista poikkeamaa perinteellisestä, yhteisöllisemmästä käytännöstä.

 

 

Mitä tämä edelleen jatkuva kiista opettaa?

 

Ydinongelman tai “juurisyyn” tunnistaminen eli toimivan analyysin/diagnoosin teko on peräti tärkeää ennen kehittämistoimiin ryhtymistä, vaikka sellaisen löytäminen on usein vaikeaa. Analyysi tulee perustaa kvantitatiiviselle tosiasia- ja tutkimustiedolle ja lisäksi pitää katsoa, miten nykytilaan on päädytty.

 

Eli jos ei tunne historiaa tarpeeksi kauas, niin ei voi ymmärtää mistä tullaan, missä ollaan ja mihin ollaan menossa eli järkevän analyysin ja siitä johdetun kehittämissuunnan löytäminen on arpapeliä, eikä yleensä onnistu. Vaaditaan helposti toimenpiteitä, jotka osuvamman analyysin valossa merkitsevät jopa omien tavoitteiden vastaisia seurauksia. Lyhytnäköisesti valitut toimenpiteet johtavat esimerkiksi yksinäisyyden, syrjäytymisen ja eriarvoisuuden lisääntymiseen vaikka hurskaasti luullaan toimenpiteiden edistävän parempaa tilannetta.

 

Ongelmaa lähellä olevilla ihmisillä on taipumus olla näkemättä ongelmaa lainkaan tai nähdä se ajallisesti aivan liian lähellä tai vain melko merkityksettömissä asioissa, esim. asenteissa, tukiaisten niukkuudessa tai jakautumisessa. Katso tästä kuvaus esimerkkitapauksesta, joka sijoittuu palkallisen ansiotyön puolelle. Tämä tapaus antaa myös vahvan viitteen siitä, että työnjaon muuttaminen on erittäin tehokas kehittämiskeino verrattuna esimerkiksi asenteiden muuttamiseen tai resurssien lisäämiseen. Ei tietenkään aina, mutta yllättävän usein.

 

Analyysi, joka selittää ilmiöitä ja ongelmia enemmän ja laaja-alaisemmin kuin kilpailevat analyysit, on yleensä paras.

 

Ihmis- ja yhteiskuntatieteiden ongelma on että ne etsivät yleensä liian kapea-alaisesti vain oman tieteenalansa perinteeseen sopivia ongelmia ja ratkaisuja. Käytännön ongelmanratkaisukyky voi puuttua kokonaan.  Aikaisemmissa kirjoituksissani on joitakin tätä harmillista ongelmaa käsitteleviä tekstejä, esimerkiksi vuoden 2010 kohdalla.  

 

Tässä on tämän hetkinen oma analyysini, joka tukee Miina Sillanpään tavoitetta sekä selittää luontevasti myös esim. ruuhkavuosiongelman sekä koti- ja vanhemmuuskultin ja sen merkillisen vahvuuden, mutta samalla paljon muitakin ongelmia ja kehittämistarpeita, työelämää ja julkista taloutta myöten.

 

 

Toivomus toimittajille ja kaikille yhteiskunnan kehittämisestä kiinnostuneille

 

Toivomus kaikille yhteiskunnan järkiperäisestä kehittämisestä kiinnostuneille ja aivan erityisesti toimittajille:

 

Patistakaa yhteiskunnan kehittämisehdotuksia tekeviä tutkijoita ja maallikoita julkistamaan ehdotuksen taustalla oleva analyysi sekä ne muut ongelmat ja ilmiöt, joita analyysi selittää ja mitä ongelmia ja miten analyysiin tukeutuvat toimenpiteet niitä ratkaisisivat.

 

Tavoite olkoon, että esittämääni analyysia parempia ilmiintyy arvioitavaksi ja keskusteltavaksi  vielä Suomen itsenäisyyden juhlavuonna 2017.

***

Tässä on linkki kaikkien kirjoitelmieni luetteloon.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat