*

Timo Lampinen Pitkien kehityskulkujen valoa

Sukupuolten tasa-arvon isoin este vuonna 2017?

Intelligentin tietokirjailijan ja naisasianaisen Tyyni Tuulion syntymästä on tänään 125 vuotta. Tuulion tavoite oli jo 1920-luvulla, että naiset voisivat äitiydestä huolimatta elää tasa-arvoisesti ja taipumustensa mukaisesti, muiden aikuisten tapaan.

 

Onko tilanne parantunut vai huonontunut? Mikä on sukupuolten tasa-arvon isoin este tällä hetkellä?

 

Tuulion tavoitetta estivät 1920-luvulla hänen edustamansa “sivistyneen luokan” äitien osalta  yhteiskunnassa vallinneet, suurelta osin harhaiset käsitykset äidin tehtävästä. Professori Irma Sulkunen on käyttänyt harhakäsityksistä ilmausta “koti- ja äitiyskultti”. Käytännössä yläluokan äidillä esteitä ei juuri ollut, sillä jos hänellä oli esimerkiksi opettajan tai lääkärin koulutus, niin hän saattoi tehdä esimerkiksi palkkatöitä jopa huomattavasti helpommin kuin nykyajan äiti. Myös muodollinen tasa-arvo miesten kanssa saatiin jo 1920-luvun lopussa.

 

Palvelijoita oli edullisesti tarjolla hoivatehtäviin ja heidän puuttumistaan yläluokkaisesta kotitaloudesta olisi pidetty suorastaan outona. Pientä harmia tuotti toki palvelijoiden suhteellisen iso vaihtuvuus, koska muu työelämä alkoi tarjota hieman paremmin palkattuja ja paljon enemmän vapaa-aikaa tarjoavia tehtäviä myös vähän koulutetuille, naimattomille, alimpien luokkien tytöille.

 

Kaupunkeihin muodostuneen uuden ja suhteellisen hyväosaisen työläisluokan äideille ei puutteellisen koulutuksen vuoksi ollut tarjolla kiinnostavia ja hyvin palkattuja toimihenkilötöitä kuten ylempien luokkien äideille. Työläisluokan äitien oli monesta muustakin syystä viisasta myötäillä vallitsevaa harhakäsitystä äidin ikiaikaisesta tehtävästä omistautua kodille ja äitiydelle. Työläisluokan äideille tarjolla olevat työt olivat raskaita ja hyvin huonosti palkattuja ja oli syytä epäillä, että työläisluokan äitien tulvehtiminen palkkatöihin alentaisi aviomiesten palkkoja.

 

Käytännössä työssä käyminen ei ollut vaikeaa työläisluokan äideille, koska lastenhoitoapua oli vielä tuolloin hyvin helposti ja edullisesti saatavilla sukulaisista tai muista lähipiirin ihmisistä. Enintään hellahuoneen ja kammarin käsittävässä asunnossakaan ei ollut paljoa hoitamista ja lapsilukua saattoi rajoittaa ja myös rajoitettiin jo hyvin tehokkaasti. Kasvava osa työläisluokan äideistä lähti kaikesta huolimatta palkkatöihin kodin ulkopuolelle muiden aikuisten rinnalle vaikka heistä todennäköisesti suurimmalla osalla ei ollut siihen taloudellista pakkoa. Monien työläisluokan äitien halu toimia omien taipumusten mukaan ja perinteellisesti muiden aikuisten rinnalla voitti vallitsevan uskomuksen.  

 

Äitien maatalouselinkeinon piirissä elävä suuri enemmistö eli vielä 1920-luvulla hyvin paikalleen sidottua elämää, mutta paradoksaalisesti heidän mahdollisuutensa elää taipumustensa mukaisesti poikkesi ehkä kaikkein vähiten heidän lähipiirinsä muiden aikuisten elämästä.

 

Samassa kotitaloudessa tai lähinaapurustossa elävien ihmisten määrä, ikärakenne ja elämäntapa teki mahdollisesti ehkä vielä joustavamman työnjaon kuin kaupungeissa. Suurin osa maalaisäideistä pääsi vaivattomasti osallistumaan perinteen mukaisesti erilaisiin rientoihin ja myös esim. raskaisiin ulkotöihin muiden aikuisten rinnalla.

 

Tilanne on nykyään pienten lasten äitien enemmistön näkökulmasta katsoen olennaisesti huonompi ja sidotumpi kuin millään äitiryhmällä sata vuotta sitten. Aikaisemmin esteenä toimimiselle taipumusten mukaan olivat lähinnä vain uskomukset ja niihin tukeutuva vallitseva, virheellinen käsitys perinteellisestä äidin roolista.

 

Ongelmaa on edelleen uskomuksissa ja niiden taustalla olevissa virheellisissä käsityksissä.

 

Suuri ongelma on kuitenkin kehittynyt hiipimällä vallitsevaan työnjakoon.  Varmoja, joustavia ja helppoja tapoja tasata hoivatöitä useiden muiden ihmisten kanssa ei ole tarjolla ainakaan vanhempien enemmistölle eikä jokapäiväisesti. Nyt molempien vanhempien, siis myös isän, odotetaan käyttävän pääosan ansiotyöltä jäävästä ajastaan eli jopa 80 prosenttia vuoden tunneista äidin kanssa lastenhoitoon tai seuran pitämiseen lapsille.

 

Nyt keskustellaan esimerkiksi siitä että miten vanhemmat pidettäisiin keskenään tasapuolisesti sidottuina lasten hoivaamiseen. Tällainen ydinongelmaa kaihtava ja ongelmaa jopa syventävä “kehittäminen” on erityisesti naisten kannalta tehotonta, epäreilua ja tasa-arvoa heikentävää naisten miehiä lyhyemmän hedelmällisen ikävaiheen vuoksi. Moni nainen joutuu tinkimään esimerkiksi ammatillisten taipumustensa toteuttamisesta lasten hankkimisen vuoksi eikä mahdollinen isän aktiivinen osallistuminen voi tarjota edes parhaimmillaankaan niin paljon eikä joustavasti tukea kuin perinteellinen, paljon isompaan joukkoon perustuva tuki.

 

Myös juhanavartiaiset ja poliitikot esittävät vain sinänsä järkeviä, mutta ydinongelman kannalta hyvin toissijaisia tai merkityksettömiä parannuksia kuten päivähoitoon, vanhempainvapaisiin tai perheen taloudellisiin tukiin liittyviä muutoksia.

 

Ydinongelmaa voi luonnehtia myös taloustieteen käsittein (Katso esim. D. Acemoglun ja J. A. Robinsonin kirja “Miksi maat kaatuvat. Vallan, vaurauden ja varattomuuden synty. Terra Cognita 2013.) niin, että tyypillinen ydinperhe on kenenkään tietoisesti suunnittelematta muuntunut aineellisen hyvinvoinnin voimakkaan kasvun ja siihen liittyvien moninaisten tekijöiden seurauksena rajoittavaksi, ekstraktiiviseksi instituutioksi, joka estää hyvin tehokkaasti hyvin keskeisen väestöryhmän vapaata ja dynaamista toimintaa. Erikoista tosin on että ekstraktiivisuus ei nyt toimi suoraan ja selkeästi minkään ryhmän  - yleensä epäoikeutetuksi -  hyödyksi vaan ennemminkin kaikkien varsinaisten osapuolten eli myös muiden aikuisryhmien sekä lasten, vahingoksi.

 

Tyyni Tuulio olisi todennäköisesti hyvin ihmeissään nykytilanteesta, sillä julkisessa keskustelussa ei puhuta miten parhaassa työiässä olevien vanhempien tilannetta helpotettaisiin pysyvää työnjakoa muuttamalla niin että he voisivat toimia taipumustensa mukaisesti, edes osapuilleen saman tasoisesti kuin ilmeisesti useimmat äidit vielä 1920-luvulla ja sitä ennen.

 

Onko kenelläkään osoittaa isompaa käytännön - siis muuta kuin asenteellista tai uskomuksellista  - estettä sukupuolten tasa-arvon saavuttamiselle?

 

Aineellisen hyvinvoinnin voimakkaasti muuttamassa yhteiskunnassa tilanteen riittävä parantaminen ei ole suinkaan yksinkertainen ilmoitusasia, vaan edellyttää aivan uusia, ehkä jopa kummalliselta näyttäviä ideoita ja ennakkoluulottomia kokeiluja, jotta palkaton työnjako palautuisi nykyaikaan sopivalla tavalla järkiperäisemmäksi.

 

Esimerkiksi asumiseen perustuvat yhteistyömallit tuskin tarjoavat enemmistöä tyydyttäviä ratkaisuja, koska myös nykyaikaan sopiva syvä yhteistyö edellyttää luottamusta ja yksityisyyttä, joita jäsenyys yhteisössä, jonka jäsenyys voidaan hankkia ostamalla, ei voine tarjota.


 

Lisää aiheesta on esimerkiksi täällä:  Harhaanjohtava perinnepuhe edistää eriarvoisuutta

 

**

Acemoglun ja Robinsonin kirjaa mukaillen inklusiiviset instituutiot ottavat ihmiset mukaan toimintaan ja luovat kannustimia omatoimisuudelle ja menestykselle. Ekstraktiiviset puolestaan rosvoavat (tai haaskaavat) työn tulokset ja käytännössä tukahduttavat kehityksen.

(Kirjoitukseen on tehty pieniä täsmennyksiä 30.8.2017)

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

Kiitos ajatuksistasi, uskaltaisinko luonnehtia niitä tiivistetysti siten, ettei nyky-yhteiskunta välttämättä havaitse eroa valinnanvapautta laajentavan tasa-arvoisuuden ja valinnanvapautta kaventavan tasapäistämisen kesken?

Esimerkkinä voitaisiin antaa vaikkapa, kun miehelle annetaan oikeus vanhempainvapaaseen, niin valinnanvapaus ei lisäännykään koska samalla naisten oikeutta rajoitetaan vanhempainvapaata vaihtoehdotta tasan jakamalla,
tällöin tasa-arvoistaminen onkin tasapäistämistä ja naisen lastenhoito-oikeutta koskeva rajoite.

Todellista tasa-arvoa olisi, ettei yhteiskunta puutu siihen, miten vanhemmat hoitovapaan suhteelliset osuudet keskenään haluavat jakaa.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Todellista tasa-arvoa olisi se, että mies saisi yhtä pitkän vanhempainvapaan kuin nainen, jos mies synnyttäisi.

Toimituksen poiminnat